Pahoitteluni pitkästä blogihiljaisuudesta! Kuten arvelin, alkuinnostukseni hiipui, enkä ole jaksanut viime aikoina keskittyä nukkekotiprojektiin. Kaksi huonetta odottaa yhä remonttia. Minulla ei myöskään ole ollut taloon kalusteita, mikä on aiheuttanut motivaation puutetta. Talon sisustaminen kun on eniten lähellä sydäntäni. Tykkäsin lapsenakin vain laittaa huonekaluja paikoilleen. En edes aina vaivautunut lopulta leikkimään talolla :D
Kotipaikkakuntani kirppareilta en ollut löytänyt MITÄÄN nukkekoteihin viittaavaa. Tämä epäkohta onneksi korjaantui, kun pääsin käymään Tampereella. Isommassa kaupungissa sitten tärppäsi. Tällainen määrä huonekaluja irtosi yhteensä seitsemällä eurolla. Ostin huonekalut kahdessa erillisessä setissä. Ne ovat kaikki erittäin hyväkuntoisia tuota peilipöytää lukuunottamatta. Peili oli jo puoliksi irronnut, joten otin sen kokonaan pois. Eivät mopsit ole muutenkaan peilailun perään ;)
Mukana on myös esineitä, jotka selvästikin ovat jostain tallisetistä peräisin. On ämpäriä, harjoja ja hevospokaalia. Olen hieman haaveillut rakentavani tallin My Little Pony -hahmoilleni, mutta minut tuntien sellaisen projektin toteuttamiseen voi mennä aikaa... Mopsit saavat siis lainata tallikamoja siihen asti, ja mikseivät nämä esineet voisi kuulua myös koirille?

Olohuoneen sisustus alkaa jo hahmottua mielessäni. Ilahduin erityisesti tuosta sinisestä kaapista, koska olen lapsena omistanut tismalleen samanlaisen! Menin muutamia vuosia sitten myymään kaikki nukkekodin kalusteeni, mitä kadun syvästi. Nyt koen saaneeni pienen palan lapsuutta takaisin ^_^
Mukana on myös esineitä, jotka selvästikin ovat jostain tallisetistä peräisin. On ämpäriä, harjoja ja hevospokaalia. Olen hieman haaveillut rakentavani tallin My Little Pony -hahmoilleni, mutta minut tuntien sellaisen projektin toteuttamiseen voi mennä aikaa... Mopsit saavat siis lainata tallikamoja siihen asti, ja mikseivät nämä esineet voisi kuulua myös koirille?
Olen löydöistä todella innoissani. En malta odottaa taas, että pääsen remppaamaan taloa. Seuraava päivitys tulossa toivottavasti pian!